Luonnonmukaisen rehuviljan ja valkuaiskasvien tuotannon hyvät toimintatavat

Luonnonmukaisen rehuviljan ja valkuaiskasvien tuotannon hyvät toimintatavat -oppaaseen on koottu luonnonmukaisen viljan, seoskasvustojen ja valkuaiskasvituotannon hyviä viljelyvinkkejä ja toimintatapoja. Lisäksi opas sisältää ohjeita rehukasvien myyntiin ja markkinointiin, sadon käsittelyyn, varastointiin ja kuljetukseen sekä kuinka luomutuotantoehdot, niiden asettamat vaatimukset otetaan huomioon ja pidetään luomusitoumuksen mukaiset suunnitelmat ja kirjapito järjestyksessä. 

Luomuviljan ja -valkuaiskasvien pinta-ala on kasvanut 2010–2014 noin kolmanneksen ja on yli 60 000 hehtaaria. Hallituksen luomualan kehittämisohjelman tavoitteena on nostaa luonnonmukaisesti viljellyn peltoalan määrä kahteenkymmeneen prosenttiin Suomen viljelysalasta vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsee viljelyalan kasvattamista vähintään 10 % joka vuosi. 

Luomutuotannon kasvun lisäksi on oleellista saada olemassa olevat luomupellot tuottamaan mahdollisimman hyvää ja laadukasta satoa eri puolilla Suomea. Luomutuotantokin toimii yhä enemmän suurilla ja muuttuvilla markkinoilla.

Luomuvalkuaisrehun omavaraisuus on nykyisin 10 prosenttia

Oppaan tavoitteena on lisätä luomuviljan ja valkuaiskasvien kotimaista rehuntuotantoa, jotta mm. kotieläintilojen rehustus tulevaisuudessa järjestyisi mahdollisimman omavaraisesti. Kotieläintilan näkökulmasta sadon määrän lisäämisellä voidaan myös hillitä rehukustannuksen nousua. Luomuvalkuaisrehun omavaraisuutta nostetaan kasvavan kotieläintuotannon tarpeiden mukaisesti tutkimuksen, neuvonnan, kasvinjalostuksen ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mahdollistamien keinojen avulla.

Oppaiden rahoituksesta on vastannut maa- ja metsätalousministeriö. Avaa opas tästä linkistä.

Julkaisusarjassa on lisäksi ilmestynyt

 

 

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.