Lisää Luomua -koulutushanke (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa)

 
Lisää Luomua -koulutushankkeen toiminta-aika oli 1.1.2012–31.12.2014 ja sen toiminta-alueena oli ProAgria Etelä-Pohjanmaan toimialue.
 
Koulutushankkeen tavoitteena oli eteläpohjalaisen ja pohjalaisen luomutuotannon lisääminen vastaamaan kasvavaan kysyntään. Hankkeen avulla parannettiin luomutuottajien osaamista ja tietoa omalta toimialaltaan. Tavoitteena oli myös saada elintarviketeollisuudelle ja markkinoille enemmän hyvälaatuista luomumaitoa, -lihaa ja -viljaa. Tavoitteiden saavuttamiseksi nykyisiltä tuottajilta on saatava enemmän tuotteita markkinoille. Alalle tarvitaan myös uusia luomutiloja.
 

Hankkeen kohderyhmänä olivat

 
• Luomutuotannosta kiinnostuneet tuottajat, joille annetaan oikeaa tietoa luomutuotantoon siirtymisestä ja luomutuotannon haasteista.
 
• Uudet luomutuotantoon siirtyneet tilat, joille annetaan tietoa ja tukea luomutuotannon aloittamisesta ja luomutuotannon hyvistä käytännöistä.
 
• Vakiintuneille luomutuottajille tarjotaan verkostoja ja parannetaan tilojen osaamista tuotannon tehostamiseen ja tuotannon kannattavuuden parantamiseen, jotta tiloilta saataisiin markkinoille enemmän ja parempilaatuisia luomutuotteita.
 

Hankkeen sisältö

 
Hankkeessa järjestettiin monipuolista ja ajankohtaista koulutusta kasvintuotantotiloille sekä kotieläintiloille. Kotieläintilojen koulutus keskittyi märehtijöihin (naudanlihantuotanto ja maidontuotanto) sekä sikoihin. Hankkeessa järjestettiin erilaisia koulutuspäiviä, tilatutustumisretkiä, opintomatkoja kotimaassa ja ulkomaille, pienryhmiä ja tilakohtaista koulutusta.
 
Hankekoulutuksista ja opintomatkoilta tuottajat saivat uutta tietoa ja osaamista sekä pääsevät näkemään erilaisia luomutiloja sekä kotimaassa että ulkomailla. He pääsivät myös verkostoitumaan ja vaihtamaan kokemuksia muiden alan ihmisten kanssa sekä koulutusten myötä kykenevät arvioimaan luomutuotannon mahdollisuuksia ja kannattavuutta omalla tilallaan.
 
Aloittavat luomuyrittäjät saivat realistista ja samalla innostavaa tietoa luomutuotannon mahdollisuuksista tulevaisuuden tuotantona. Tuottajat saivat myös valmiuksia käynnistää luomutuotantoa ja jatkavat luomutuottajat saavat valmiuksia saavuttaa parempia tuotantotuloksia, paremman kannattavuuden ja laadukkaampia luomutuotteita omassa tuotantosuunnassaan.
 
Hankkeen hallinnoija ja toteuttaja on ProAgria Etelä-Pohjanmaa.

Jaa

Hanketoimijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.