Hevospisnes - hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat -kehittämishanke (Etelä-Pohjanmaa)

Hevospisnes - hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat -kehittämishanke

 
Hankkeen toiminta-aika oli 12.11.2012–28.2.2015. Hankkeen pääasiallinen toteutusalueena oli Etelä-Pohjanmaan maakunta.
 
Hankkeen tavoitteena oli  mm. vähentää hevostoimialalla tapahtuvia liiketoiminnan epäonnistumisia, parantaa yritysten kilpailukykyä ja tukea alalle tulijoiden mahdollisuuksia menestyä liiketoiminnassa.
 
Hankkeeseen valittiin hevosyritystoiminnan kolmelta yleisimmältä toimialalta n. 30 kohdeyritystä, joiden liiketoiminta tutkittiin puolistrukturoidulla haastattelulla. Tiedot koostettiin haastattelujen jälkeen raportiksi. Hankkeen lopuksi järjestettiin avoin tiedotusseminaari, jossa saatuja tutkimustuloksia esitellään. Hankkeesta tuotettiin myös painettu opas hevosyrittäjille ja alan sidosryhmille.
 
Hanke toimiyhteistyössä Hevoosella vaan -koulutushankkeen kanssa.
 
Hanketta toteutti ja hallinnoi ProAgria Etelä-Pohjanmaa. Pääosin hanketta rahoitti Euroopan maaseudun kehittämisrahasto.
 

Hankkeen toimenpiteet ja tulokset lyhyesti

Hanke alkoi tutkimuksen suunnittelulla alkuvuodesta 2013.  Tutkimus päätettiin toteuttaa laadullisella tutkimusotteella.Tieteellisen tutkimuksen perusteet ja toteutustapa kerrattiin  sekä perehdyttiin hevosalalla tehtyyn sekä yritysten  menestystekijöihin liittyvään tutkimukseen.  Tutkimusta varten haastateltiin 27  hevospalveluja tuottavan yritystä. Yritysten teemahaastattelut aloitettiin keväällä 2013 ja saatiin päätökseen  helmikuussa 2014. Hankkeesta tiedotettiin sen alkuvaiheessa muun muassa ProAgrian Itua-lehdessä, hevosalan asiantuntijatapahtumissa, sekä hankkeen aloitusseminaarissa.

 

Tutkimuksen alustavat tulokset julkaistiin 28.1.2014.  Maakuntalehti Ilkka julkaisi hankkeen tutkimuksesta kertovan jutun helmikuussa 2014.  Hankkeen tuloksia esiteltiin sarkamessuilla tammikuussa 2014.  Varsinaisen tutkimusraportin kokoaminen aloitettiin kevättalvella 2014 ja se valmistui elokuussa 2014.

Kevättalvella 2014 toteutettiin myös hevospalveluyritysten asiakkaille laaja, 140 vastaajaa käsittävä asiakastyytyväisyystutkimus, joka muodosti varsinaisen tutkimuksen määrällisen aineiston ja antoi arvokasta asiakasnäkökulmaa. Käytännön maamies julkaisi aihetta käsittelevän laajan, 5-sivuisen jutun, jossa Hevospisnes-hankkeen asiakastyytyväisyystutkimus tuloksineen oli näyttävästi esillä.  

Lopullinen tutkimusraportti valmistui elokuussa 2014 ja se esiteltiin maaseudun uutta tutkimusta esittelevässä Maaseudun Tiedetreffit -tapahtumassa 10.9.2015.  Lisäksi tutkimusta on esitelty tiedetreffien julkaisusarjassa, kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.  Tutkimus herätti suurta mielenkiintoa sen johtamisnäkökulman vuoksi.   

 

Hankkeen tutkimuksen tulosten perusteella kirjoitettiin opaskirja  Menesty Hevosyrittäjänä.  Sen suosio on yllättänyt, sillä sitä on toimitettu tilaajille helmikuussa 2015  n. 500 kpl.  Tiedetreffien lisäksi hankkeen tutkimuksen tuloksista on kerrottu yhteensä kolmessa seminaarissa. Materiaalina hanke tuotti yhteensä neljä raporttia ja yhden kirjan.

 
 

Jaa

Artikkelit

Hanketoimijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.