Opintomatka luomutiloilla: Tupalan tila, Hämeenkoski

Tutkimassa tilan sijaintia kartalta käsin.

Tupalan tilaa Hämeenkoskella viljelee Hämäläisen perhe. Tilan perustat ovat lähtöisin 1700-luvulta. Tila sijaitsee ainutlaatuisella paikalla, aivan Salpausselän harjun juurella.

Tilalla on noin 50 ha peltoa ja 300 ha metsää. Viljeltävinä kasveina tilalla on härkäpapu, syysrypsi ja erikoiskasveista viljeltävinä on hirssi, tattari, kitupellava sekä öljyhamppu. Lisäksi on omaan käyttöön kerätty erilaisia heinän (raiheinä, timotei, ruokonata) ja apilan (puna-apila ja valkoapila) siemeniä pieniltä aloilta.


Öljyhamppua.

Viljelysten lisäksi tilalla on noin 20 kyyttö emoa. Kyyttöjen laitumina käytetään pitkälti perinnebiotooppeja, joita on aktiivisesti kartoitettu sekä kunnostettu harju alueella. Kyyttöjen ruokinnassa pystytään hyödyntämään myös heinänsiemenen korjuusta syntynyt olki.

Kyyttöjä.

Tupalan tilan peltojen kuntoon ja rakenteeseen on panostettu paljon siitä lähtien kun se siirtyi luomuun 2010. Viljelykiertoa on suunniteltu pellon ehtojen mukaan. Tällöin on seurattu rikkakasvien esiintymistä sekä määrää. Mutta on myös tarkasteltu pellon rakennetta. Pellon humuksen lisäämiseksi on peltoihin levitetty ja tullaan levittämään Humus Pehtoorin puukuitua. Puukuidun avulla saadaan ravinteet sitoutumaan pidemmäksi ajaksi maahan sekä lisättyä peltojen vesitaloutta niin kuivuutta kuin liika märkyyttä vastaan.


Tilalla tuotettuja erilaisia siemeniä.

Tupalan tilalla yhteistyö muiden luomuviljelijöiden kanssa on itsestään selvyys. Näin tilan ei tarvitse hankkia kaikkia koneita itselleen. Kone yhteistyön lisäksi tilalla autellaan myös muita tiloja esimerkiksi levittämällä lietettä. Myös suurin osa saadusta sadosta on jo ennen puintia myyty jatko käyttäjille.

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

Muualla blogeissa