Huolellinen kasvustotarkkailu antaa tietoa ja mielenrauhaa

12.05.2020

Kasvinsuojelu on tärkeä osa viljelyn riskien hallintaa, josta ei kannata tinkiä. Integroidun kasvinsuojelun periaatteen mukaan se on muutakin kuin kemiaa. Lähtökohtaisesti tulisi keskittyä aina ongelman syyhyn, eikä ainoastaan sen vuosittaiseen poistamiseen.  Alan uusimman tiedon hankkiminen on tärkeää ja sen soveltaminen omaan viljelyyn hyödyttävät ja helpottava paljon omia päätöksiä.

Tarkkaile huolella

Päätöksenteko kun ei kasvukauden aikana ole helppoa ja kasvustojen tarkkailuun ja havainnointiin kuluu aina aikaa. Loppujen lopuksi se maksaa kyllä vaivan. Vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisina kasvukausina lohkokohtaiset erot saattavat vaihdella huomattavasti, joten huolellinen tarkkailu ja havainnot auttavat torjuntatarpeen tekemisessä ja sen oikeassa ajoituksessa.

Älä rutiiniruiskuta

Rutiiniruiskutuksia ei kannata tehdä, sillä jokainen pois jäävä torjuntaruiskutus säästää kustannuksia ja suojelee luontoa. Toisaalta ajoissa havaittu tarve ja oikein tehty torjunta tuottavat tulosta.

Monipuolista lajikevalikoimaa

Kasvinvuorotus ja monipuolinen viljely on iso osa rikkakasvien torjuntaa ja sen merkitys näkyy myös taudinaiheuttajien määrässä. Kasvitautiriskiä voi hallita myös monipuolisella lajikevalinnalla ja hyödyntämällä erilaisia ennuste- ja tarkkailumenetelmiä. Tuhoeläinpaineen hallinta on etenkin öljykasveilla haastavampaa ja työläämpää kuin viljoilla, joten niiden tarkkailua kasvustoissa tulee tehdä lähes päivittäin.

Pyydä meitä avuksi

ProAgria nt tekevät kasvukaudella kasvustokäyntejä. Havaintojen lisäksi kasvustoista voidaan mitata mangaani- ja typpipitoisuudet ja antaa suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia kasvinsuojelun osalta. Käynnit voidaan toistaiseksi toteuttaa Neuvo 2020 rahoituksen avulla.

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.