Teknologian hyödyntäminen maatilalla -julkaisu ilmestyy

05.06.2014

Maatilayrittäjän avuksi ilmestyy 4.6.2014 Teknologian hyödyntäminen maatilalla -julkaisu, joka auttaa arvioimaan erilaisten teknologiaratkaisujen soveltuvuutta omalle tilalle. Kirja julkaistaan ProAgria Keskusten Liiton ja MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Tieto tuottamaan -sarjassa. 

Uuden teknologian tulee sopia tilakokonaisuuteen

– Maatilan töitä helpottavaa tekniikka on runsaasti tarjolla, ja tietotekniikan hyödyntäminen tulee yhä yleisemmäksi maatilan arjessa. Eri teknologioiden yhdistäminen tilalla toimivaksi kokonaisuudeksi on palapeli, joka vaatii perehtymistä. Varsinkin kun uuden teknologian laitesukupolvet tulevat markkinoille selvästi ennen vanhojen laitteiden teknisen käyttöiän loppua, ja välttämättä uusi tekniikka ei kaikilta osin ole yhteensopivaa vanhemman kaluston kanssa, toteaa julkaisun toimittaja, kehityspäällikkö Pertti Savela ProAgria Keskusten Liitosta ja jatkaa:
– Jotta yksittäiset laitteet toimisivat osana tilan johtamisjärjestelmää, on pyrittävä siihen, että työkoneiden tietotekniikka on yhteensopiva tilan kokonaisuuden kanssa. Esimerkiksi pellolla syntyvät työkirjaukset siirtyvät suoraan tilan tietovarastoon joko mobiililaitteiden tai työkoneautomaation avulla. Täysin uuden teknologian taloudellisen kannattavuuden arvioiminen voi olla haastavaa. Uusi tekniikka aiheuttaa aina tiettyjä pääoma- ja käyttökustannuksia. Toisaalta uuden teknologian hyödyntäminen voi tuoda merkittäviä lisätuottoja ja kustannusten säästöjä. Lisätuotot voivat syntyä esimerkiksi satotason noususta tai sadon laadun parantumisesta. Vastaavasti tyypillisin säästö syntyy työmäärän vähenemisestä tai sadon korjuuhävikin pienenemisestä.

Teknologian hyödyntäminen maatilalla -kirja auttaa teknologiaratkaisujen hyötyjen arvioimisessa oman tilan kannalta. Kirja opastaa tilan sisä- ja ulkopuolella syntyvien tietojen monipuolisessa hyödyntämisessä, minkä merkitys hyvän tuloksen tekemisessä korostuu tulevaisuudessa. Julkaisu kertoo, miten automatisointi muuttaa työn luonnetta ja miten teknologiainvestoinnin kannattavuuden voi arvioida. Lisäksi kirjan avulla voi varautua erilaisiin häiriötilanteisiin ja kapasiteetin riittävyyteen. Ennen kaikkea teos avaa ikkunan mielenkiintoisiin tilaesimerkkeihin ja ideoihin esittelemällä erilaisia teknologiaratkaisuja meiltä ja maailmalta.

Julkaisun ulkoasu, hinta ja saatavuus

Julkaisun koko on B5 ja laajuus 116 sivua, nelivärikuvitettu. Tieto tuottamaan 140. Kirjan myyntihinta on kustantajalta tilattaessa 32 €, sis. alv 10 %. Hintaan lisätään toimitus- ja postikulut. ISBN 978-951-808-241-8. Kirjastoluokka 67. Julkaisuja voi ostaa kirjakaupoista ja useimmista ProAgria Keskuksista sekä tilata kustantajalta ProAgria Keskusten Liitosta, puh. 020 747 2485 tai myynti@proagria.fi. Lisätietoja ja tilaukset myös verkkokaupasta: www.proagria.fi/julkaisut.

Teos on saatavana myös sähkökirjana, jolloin myyntihinta on 37 €, sis. alv 24 %. ISBN 978-951-808-242-5. Lisätietoja ja tilaukset: www.ellibs.fi -> E-kirjakauppa.

Lisätiedot ja arvostelukappaleet

Lisätietoja julkaisusta antavat ProAgria Keskusten Liitosta kehityspäällikkö Pertti Savela, pertti.savela@proagria.fi, puh. 020 747 2466 tai kustannuspäällikkö Hanne Teräväinen, hanne.teravainen@proagria.fi, puh.020 747 2406.

Arvostelukappale- ja kansikuvapyynnöt: toimistosihteeri Heidi Aarnio, heidi.aarnio@proagria.fi tai puh. 020 747 2442.

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Ajanvaraus pilotoinnissa Etelä-Pohjanmaalla
    Ajanvaraus asiantuntijoillemme on tulevaisuudessa mahdollista tehdä digitaalisesti verkossa pilotoinnin jälkeen.